Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

ABC OB - SuSi

ABC OB - SuSi 1-5 (1-1)

Torstai oli toivoa täynnä kun Canis lupus eli SuSi kohtasi huoltamopitäjien rollaattori ryhmän. Petoeläin oli saanut veräjän suulle Thaimaan vaihtooppilaan DeLa Fonan, joka jakoikin torjuntavastuun tulokas Samin kanssa. Tällä kertaa Sami otti pitemmän korren pitäen maalinsa puhtaana, mutta Puska kunnostautui avausmaalin syöttäjänä ja näin ollen otti nuoremman keepperin kiinni tehotilastoissa. Pisteet siis lähtivät tällä kertaa Vaskiluodon verannalta kohti Suvilahden metsiä ja Ahvensaaren uimapaikkaa.

Näyttävistä maaleista vastasivat tänään Tepi *2, Teppo *2 ja Kimmo kertaalleen.

0-1 Tepi (Anssi), Avausmaali nähtiin noin 10minuutin pelin jälkeen kun Anssi avasi pitkänä käsistä aina yli puolen kentän. Tepon hieno blokki kotijoukkueen toppariin siivitti Tepin läpiajoon, pallo hallitusti ohi veskarin ja SuSi johtoon.

1-1 Kulman jälkitilanteesta, Anssin ja Salon yhteistyön saattelemana. Jakso tulos siis 1-1

1-2 Teppo (Kaitsu), Vapari noin 35metristä, jonka K antoi hienona putoavana lehtenä boksin sisään, Teppo ilmasta pallo takapesään ja SuSi ottelussa toisen kerran johtoon.

1-3 Tepi (Teppo), Naula kaverin arkkuun. Hieman epäselvän keskialueen palloittelun jälkeen Teppo pelasi kärkiparinsa Tepin läpi-ajoon. Tarkka sijoitus ohi liimanäpin ja selkärangan napsahtelua oli havaittavissa.

1-4 Teppo (Kimmo), Vastustajan nostettua topparin kärkeen alkoi vierasjoukkue rakentamaan kerta toisensa jälkeen tilanteita kohti kotijoukkueen veräjää. Yksi vasemmanlaidan hyökkäys tuotti tulosta, kun Kimmo haastoi puolustajan ja antoi oivan syötön boksiin Tepolle. Tepolta pieni vatta harhautus puolelta toiselle ja pakki sivuun, sen jälkeen voimalla ohi maalivahdin ja sihaus oli tosiasia.

1-5 Kimmo (Antti), Kimmo sai kun saikin sivallettua loppulukemat 1-5 monen yrityksen jälkeen. Ylivoima hyökkäys oikealta laidalta tuotti tulosta kun Antti malttoi syöttää boksiin jossa parveili useita villipetoja, Juffon ehkä kyseenalainen päästä läpi hämäsi vastustajaa sen verran, että Kimmo sai rauhassa sijoittaa vasemman jalan laukauksen kohti takakulmaa.

Ensi viikolla jatketaan. 3pistettä ja kiitos!

Joukkueen tiedottaja.