SuSi - ABC
SuSi - ABC 1-1 (1-0)
Alasarja mittelö pistejakoon
Tiistai iltana käyty alasarja ottelu kahden vanhan rouvan välillä päätyi pistejakoon, johon kotijoukkue voi olla hieman tyytyväinen. SuSin kannalta ottelun alku oli hieman erikoinen, maalivahti seikkaili ties missä ja avaukseen Pressa juoksuttikin maaliin maalipörssin jaetulta toiselta sijalta #5:n joka suoriutui omasta mielestään tehtävässä erinomaisesti. Muutama pystypallo haaviin ja pitkillä avauksilla pallo väljemmille vesille. Noin vartin pelin jälkeen Kiikka tuli ja otti oman tonttinsa veräjän vartiana. Eikä aikaakaan kun SuSi sai peliä hieman rullaamaan niin nähtiin ensimmäinen maali myös. Vasemman pakin oivallinen rajaheitto kärkipelaajan jalkaan, tältä pieni tiputus keskikentän luudalle Minolle, joka pelasi siitä näyttävästi Kimmolle pystyyn. Kimmo puoliksi läpi, ja siitä vastustajan kopparin ja topparin yhteistyön avustuksella oli Kimmolla helppo työ siirtää pallo tyhjään nuottaan. Näissä numeroissa siirryttiin tauolle. Ottelu vielä tässä vaiheessa tasainen, vaikka ABC piti palloa hieman enemmän.
Puolustus piti
Toinen jakso oli SuSin kannalta väsyttävää puolustus taistelua. ABC myllytti lähes koko 45minuuttia pitkää palloa SuSin linjan taakse kulmiin. SuSin onneksi linjamies toimi näyttävästi lipun kanssa ja päätuomari uskalsi pitää pillin suussa, näin ollen SuSi sai katkoilla tarvittavaa lepoaikaa. ABC:n myllyttäessä hyökkäyksiä peräjälkeen kohti SuSi veräjää muodostui aika ajoin myös hyviä vasta-iskun paikkoja kotijoukkueelle. Näistä yksi lähti Minon hienosta pystysyötöstä linjan taakse. Tähän meidän pitkä ja lihava kärkemme ehti ensiksi, vastustajan toppari reppuselkään ja jyräämällä kohti maalia. 16 alueen sisällä Jubolta näyttävä sijoitus kohti takakulmaan, SuSin epäonneksi pallo vain tolppaan ja ulos. Ja niin monesti kuin vain osaa arvata ensimmäiseksi palloon vierailijoiden puolustaja. Tämä avaa peliä nopeasti ylöspäin ja ei aikaakaan kun vastustajan kärki pelaa päätyrajan tuntumasta pallon takaviistoon kohti rankkupistettä. Sieltä yksinäinen mustapaita siirtää pallon kotijoukkueen nuottaan ja ehkä hieman ansaittu tasoitus oli syntynyt. Mitä pidemmälle loppua ottelua päästiin sen vaarallisemmin ABC iski hyökkäyksiä kohti SuSi veräjää, mutta kerta toisensa jälkeen SuSin hyvin pelannut puolustus selvitti tilanteet. Helpottava loppuvihellys tuomarilta ja joukkueet pääsivät kotiin hengähtämään piste taskussa.
Torstaina jatketaan ottelulla vastustajan ikämies ryhmää vastaan, sama paikka ja sama kellon lyömä.
Terveisin
Joukkueen tiedottaja