FC Korsholm/3 - SuSi
Tiistai 2. päivä kesäkuuta, oli aika suuren SuSi juhlan. Seuran kaikki kolme joukkuetta oli saanut kutsun pelikentille, näin ollen oranssinutut juoksentelivat pitkin kirkonkyliä. Edustusjoukkueemme sai vastaan hieman pitkäruohoisellla Helsingbyyn kentällä FC Korsholmin kolmosjoukkueen. Lievästi ulkomaalaispainotteinen kotijoukkue oli ennen illan kohtaamista sarjakakkosena, tappiottomana koitokseen lähteneen SuSin jälkeen. Näin ollen oli siis luvassa lohko kakkosen kärkikamppailu! Paikalle oli muutama fanikin äitynyt, Laten lisäksi pelimiehet Olli ja Janne saapuivat vielä siviileissä katsastamaan joukkueen kuntoa.
SuSi ja Presidentti Paunonen jouksutti kentälle tämän näköisen avauskokoonpanon!
Puska A.
Arvi - Raipe - Antti - Kossu
Esa - K - Tuomo - Kimmo
PUU - Tepi
Vaihdossa: Tomppa, Vellu ja Jubo
Teikkauksen jälkeen saatiin peli käyntiin, Arvi kävi tämän luonnollisesti voittamassa ja näin ollen vastustaja sai pallon. Pelin ensimmäiset viisi minuuttia näytti lupaavalta ja palloa pelattiin helpoilla syötöillä kulmiin. Muutama keskityskin saatiin aikaiseksi ilman sen kummempaa tulosta. Kunnes ote alkoi pikkuhiljaa siirtyä kotijoukkueelle. Lievästi sanottuna tämän pillin omaavan höpönassun seurauksena. Mies vai mikä nyt olikaan heilui kuin tuuliviiri sen enempää tietämättä tämän euroopassa kuningaslajiksi nimetyn lajin sääntöjä. Väriäkin ehdittiin tunnustaa ja SuSista sitä sai maistaa kukas muukaan kuin numerolla viisi pelaava laitapakkimme. Hänen sanoja lainatakseen: "Enhän mä kerenny edes mussuttaa". Kortin jälkeen peli jatkui vastustajan pienoisessa hallinnassa meidän hävittyämme palloja keskikentällä kerta toisensa jälkeen. Iso kenttä aiheutti hieman pään vaivaa pelirakentelulle joka alkoi pitkälti muistuttaa roisk roisk palloa. Kotijoukkue sen sijaan rakensi muutamia näyttäviä syöttökuvioita ja sai muutaman laukauksen kohti veskari Puskaa. Yksi näistä johti kulmapotkuun jonka jälkitilanteesta vastustaja pääsi kokeilemaan potkunsa kantavuutta. Onneksi laitapakkimme piti takatolpan hallussa ja siivosi pallon maaliviivalta väljemmille vesille. Jakson kääntyessä kohti loppupuolta alkoi SuSi taas löytyy kuvioitansa, kentän ehkä näyttävimmästä suorituksesta vastasi Esa. Liekö tämä maisteri harjoitellut lauantai-iltana tätä ristiaskel hyppy kuviota, mutta ainakin se toimi. Tästä johtuen Esa pääsi laidalta nousemaan ja tarjosi hyvän paikan Tuomolle, jolla oli oiva tilaisuus viedä vierasjoukkue taukojohtoon. Kaikesta huolimatta kiikareissa Paunosen pakeille.
Paunonen ohjeisti sen verran että rauhotettiin hieman peliä sekä Antti ja BO vaihtoivat pelipaikkaa. Liekö nämä ottelun käännekohdat, koska SuSi näytti tulevan tauolta hieman latautuneempana kuin vastustaja. Puoli-aika ei kumminkaan ollut liiemmin muuttanut höpönassun mielipidettä kumpaan suuntaan se tätä ottelua halusi tuomita. Tästä huvittuneena Latelta pääsikin pieni voimanaurun puuskahdus joka ei kenttämme sankaria mielyttänyt. Punaista valoa Laurille ja loppupeli katsomosta seuraten. SuSi oli kumminkin päättänyt olla välittämästä pillipiiparista ja rakenteli paikkoja hyvään malliin. Palloja saatiin toimitettua poksiin hyvillä suorituksilla mutta vastustajan topparit olivat heidän parhaimmistoa ja putsasivat kerta toisensa jälkeen tilanteet väljemmille vesille. Aimo vireeseen päässyt maisterimmekin kokeili muutaman kerran potkunsa kantavuutta, mutta tuloksetta. Paikkoja oli myös niin Tepillä kuin Puumiehellä, mutta molemmat maalivahdit olivat päättäneet pitää pelin tasaisena. Hieman ennen puolen tunnin vaihtoja SuSi rakensi hyökkäystä Kimmon kautta oikealta. Pallo pelattiin kohti kulmalippua missä Lintsi pääsi hassuttamaan vastustajan tyhmintä pelaajaa eli vasentapakkia. Pieni viereeen ja veto kohti maaliverkkoja, tämän veskari sai vielä nyrkkeiltyä sivuun mutta liima ei hanskoissa pitänyt ja pallo tippui hänen eteensä. Tepi oli havainnut veskarin heikkoudet ja oli kärkkäänä paikalla, pieni siirto vasemmalle jalalle ja taas me tanssittiin! Vähintäänkin ansaittu maali vei vierasjoukkueen 0-1 johtoon kellon näyttäessä 75min. Hyvällä hengellä SuSi lähtikin puolustamaan johtoaan ja turhautti vastustajan kerta toisensa jälkeen. Nyt ei enään hienouksia kaivattu vaan palloa pyrittiin pelaamaan vain mahdollisimman kauaksi omasta veräjästä. Kotijoukkue ei niin kovia maalipaikkoja enään pystynyt luomaan, mutta muutaman kaukolaukauksen he saivat aikaan. Auringon häikäisemänä Puska joutuikin yhden niistä torjumaan kulmaksi. Miehet taas tolpille kun vastustaja nosti miehensä ylös, jälleen kerran hyvä kulma johon kotijoukkue pääsi. Onneksi Raipe sai jo toisen kerran putsattua pallon pois maaliviivalta ja tilanne säilyi SuSi johdossa 0-1. Pelikellon lähestyessä loppua nosti vastustaja pienellä riskillä topparinsa ylös ja näin ollen tilaa heidän puolustuspäässä alkoi löytyä. SuSi rakensi tällä kertaa vasemman laidan kautta tilannetta, kentän parhaimmistoon kuulunut Esa hassutti tällä kertaa oikeaa puolustajaa ja nousi poksiin hyvälle paikalle. Ei niin ahneena Esa antoikin pallon näyttävällä syötöllä rankipilkun kohtaan Antille, jolla oli tästä helppo työ sivaltaa pallo nuottaan. 0-2 Helsingbyyn videotaululle ja SuSi alkoi paukuttelemaan jo henkseleitään. Viimeiset minuutit olikin sitten pelailua ja pian tämän kauden heikoin tuomari puhalsikin ottelun päättyneeksi. SuSi jatkaa voittokulkuaan viiden ottelun voittoputkessa. Kentän hahmot tänään, Raipe: loistavaa puolustusta ja hyviä katkoja, Antti: jaksoi repiä ja raastaan keskikentällä todella hyvin. Tottakai koko ryhmä oli mahtava ja sen takia 3 pistettä oli vähintäänkin oikeutettuja oranssipaidoille.
Ottelun jälkeen oli ilo siirtyä silverialle kuuntelemaan mikä oli ikäpappojen ottelussa mennyt pieleen, koska kolmen pisteen sijasta vain yksi oli tarttunut haaviin. Kuuleman mukaan sielläkin höpönassu oli ottanut hieman roolia toki paikkoja sielläkin oli ollut. No 0-0 oli parempi kuin pistemenetys. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita. Tämä tästä täältä tähän ja torstaina taas treeneissä tavataan.
Joukkueen tiedottaja