Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi vs. KaNsU

5.5.2008
SuSi vs. KaNsU

Ei huolta fanit, pienen viivyttelyn seurauksena päästään ensimmäisen otteluraportin kimppuun. Eli kauden avausottelu on jo takana ja voitto plakkarissa. Oli ihana huomata kuinka oranssit pikkutakit ja muut SuSi hukat olivat löytäneet tiensä talviunilta Huutoniemen hiekalle. Paikalla oli sankka joukko vanhoja tuttuja mutta myös reilusti uusia kasvoja. Debyyttinsä SuSi nutussa kantoivat Tepi joka kunnostautui heti maalintekijänä ja muuan Kokki. Toki uurasti hänkin oranssinpaidan velvoittamalla tavalla, sukat iso miinus! Ilo oli myös nähdä Anssin paluun tolppien väliin.

Itse peli ei jättänyt jälkipolville paljoa riemun aiheita joten kerrataan maalit ja toivotaan että kauden mittaan saadaan jotain tiiviimpiä kommentteja ottelun tai viikonloppujen kuluista.


Maalit:
1-0 Jaska (Antti), Alku jännityksestä SuSin selvittyä päätti keskikenttä miehet päästää Ruutin irti. Ei aikaakaan kun pallo oli pelattu laitaan Antille, Pitkämäki sivalsi sen näyttävästi keskelle josta Jaskalla oli se helppo työ ottaa haltuun, pienet pikkunätit sivuun ja pallo tyylillä verkkoon. Kauden avausmaali oli nähnyt päivänvalon, pieni miinus johtoportaalle, raketit antoivat odottaa.

2-0 Esa (Teppo), Mitä muuta kauden avausottelu voi enään faneilleen antaa. Joukkueen sielut jo useamman vuoden ajalta rakentavat niin näyttävän maalin että jopa Esakaan ei voi siitä epäonnistua, yhtään Esan vuoden kuntoa ja vasuri syrjimättä! Teppo pelaa pallon tyylikkäästi kohti veräjää jossa Esa 46 numerollisen lapikkaan kanssa odottaa, vastustajan YYA-sopimuksen avulla Esalla ei ole työ eikä mikään siirtää nahkakuulaa nuottaan ja tuulettaa 2-0 osumaa.

2-1 KaNsU, Pieni uinahdus vielä puoli-ajan loppuun. Keskuspuolustuksen yhdessä pelaamisen puute oli havaittavissa ja virhe odotettavissa, onneksi saatiin peli hyvin auki ja omat maalit tehtyä ennen kuin snadi kommunikaatio virhe pääsi tapahtumaan. Tämän seurauksena kaveri ykäläpi, pallo ohi vastaantulleen ja ehdottomasti yhden ottelun hahmoista olleen Puskan ohi. Kavennus 2-1 oli tosi asia mutta hyvin laiha lohtu Siipyyn kunnanjohtajan pojalle.

3-1 Jubo (Esa), Kaikki kovat suoritukset ensimmäiseen otteluun. Esa kulmalipulle, vasuri näytti osaamistaaan ja ihana kaaripallo joka pienen sähellyksen päätteeksi löysi aina takatolpalle asti. Siellä pitkä ja lihava topparimme oli Chelsean Terry mäisesti raivannu tilaa ja pröstillä pallo verkkoon ja kovat tuuletukset maalin myötä.

4-1 Tepi, Kovan prässin päätteeksi Tepi ansaitsi pallon vastustajan puolustukselta ja seurauksena läpiajo. Tyylikäs vienti sivuun ja pallo helposti tyhjään reppuun. Nyt viimeistään oli vastustajan eväät syöty ja reppu tyhjä niin kuin tässä maalissa. Ihana huomata että joukkueemme on saanut toisenkin kylmäpäisen viimeistelijän ja maalikuninkuudesta taistellaan kuin vanhoina hyvinä aikoina.

5-1 Tepi (Antti), Pienen sähläyksen päätteeksi Antti sai jälleen työnnettyä pallon rankipoksialueen rajamaille, jossa ruuhkaussa maaliahne kärkemme näytti röyhkeytensä. Kaikki peliin ja voimalla pallo ohi vastustajien ja taas me laulettiin.

6-1 Teppo (Kokki), Viimein pääsi myös pyylevä kärkemme maalin makuun, tosin epäitsekkäästi yritti vielä syöttää palloa takavasemmalle johon oli hiipinyt vasen pakkimme, hänen epäonnekseen Kokki näki tilanteen ja tunki väkisin rintansa väliin, tästä pallo takaisin Teppolle ja pallo lähes yhtä varmasti verkon perukoille kuin Esa ja Jubo jo aikaisemmin.

Eli helppo voitto kauden avauksesta ja tästä on hyvä jatkaa kohti korsnäsiä. Uskon että tämä on SuSin vuosi sen ovat jo muutamat kauden avausottelut näyttäneet, niin edustuksen kuin reservin (YB) riveissä. Pidetään oranssilippu korkealla ja juhlitaan maaleja vanhaan tuttuun tyyliin.

Joukkueen tiedottaja

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: