Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi - Luja/2 5-3

13.8.2007
SuSi - Luja/2 5-3 (2-1)

Maanantai 13 kesäkuuta oli jälleen Susin juhlapäivä, niinpä Silmukkatielle kokoontuikin jo hyvissä ajoissa ennen ottelun alkua joukkueellinen oranssipaitaisia pelureita. Raketit paukkuivat ja dildot heiluivat, satapäinen yleisö odotti malttamattomana ottelun alkua spekuloiden mm. seuraavaa: Avaako Kossu maalihanansa? Nähdäänkö kentällä yhtään kantapääkikkaa? Onko hassella Sandelsia vai Olvia eväänä? Onko Matikainen pihalla?

Lauantain pikkutunneilla karaokeravintola Korsussa suunniteltu pelitaktiikka toimi jälleen kerran kuin unelma. Niinpä Susi päästikin Laihian heti alussa helposti 0-1 johtoon, kiitos Kossun ja ex-Suden Antin yhteistyön. Kossun häsläyksen päätteeksi Antti pääsi yllättämään Kiikan. Tästä Laihia sai vääränlaisen hyvänolontunteen, ja peli ottelu olikin jo käytännössä tässä vaiheessa ratkennut riemukkaaseen kotivoittoon. Laihian johtoa kesti muutama minuuti, jonka jälkeen Kossu "vasenpakki" Koskela sai suonenvedon ja avasi+samalla sulki kauden maalitilinsä. Komea nousu laidalta ja kerran elämässä kuti 32 metristä ylänurkkaan, vastustajan eläkeveskari oli noin voimaton. Kossun maali loi uskoa muihinkin Susilaisiin, jos Kossu osuu niin todennäköisesti osuvat muutkin! 10 Minsaa tästä ja Arvi vapautti Kimmon läpiajoon (2 vastustajaa roikkui Kimmon paidassa), Kimmo kiersi veskarin ja ampui kovan vedon tyhjään maaliin. Ensimmäisellä jaksolla ei muita maaleja enää nähtykään, paras paikka oli Pasilla, jolla oli tyhjä maali 70 sentistä. Pallo osui kuitenkin väärään jalkaan ja pallo pomppi aavistuksen verran ohi maalin. (Lue metsään)


Avauskokoonpano näytti tältä:


Toisen jakson alku oli Susin näytöstä, ja kolmannen osuman viimeisteli Näre. Esa syötti Kimmon laidalta läpi, ja Lintsi jakoi Näreaholle poikittaissyötön maalin eteen josta Rauno jatkoi pallon hallitusti katiskaan. Maali haisi jonkin verran paitsiolle, mutta lopulta höpönassut hyväksyivät maalin Laten tiukan sääntötulkinnan myötä. 4-1 maali oli taas Kimmon käsialaa. Paulin pystysyöttö tavoitti Kimmon, joka jatkoi syötön suoraan ilmasta veskarin ohi. 3 Minuuttia tästä ja oma koira puri jälleen, Antti roikotti pallon noin 20metristä yli hieman vastassa olleen Kiikan, maali oli enemmän Antin paremmuutta kuin Kiikan huonoutta. Peli siis tässä vaiheessa 4-2. Tästä muutama 7 minuuttia ja Pitkämäki kruunaa hattuteppunsa, taululle 4-3. Tämän jälkeen Kiikka ja Kimmo päättivät ratkaista Laihian räpistelyn, ja Kiikka vapauttikin maalipotkullaan Kimmon läpiajoon. Veskarin hämäykset (seisoskeli ihan maalin etutolpalla) eivät Kimmoa häirinneet ja niinpä hän sijoittikin pallon hallitusti lähes tyhjään maaliin. Taas me tanssittiin, voitto Susille ja pelaajat hukkaan. Keltaista illan ottelussa näkivät ainakin Pauli ja Kossu.

#16

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: