Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi - PeIK 2-1

30.7.2007
SuSi - PeIK 2-1 (1-1)

Malttamattomana kolmen ja puolen viikon ottelutauon jälkeen SuSi saapui silmukkatielle, jossa vastassa oli nuori ja hyväkuntoinen Peik. SuSin rosteri oli vahva ja ennusmerkit viittasivat voittoon. Esko oli taas omalla paikallaan topparina, Teppo keskikentän ylempänä, Kossu laitalinkkinä. Tuoppi ja Näre aloittivat kärjessä. Vaihtopenkillä aloittivat Late, Pauli ”en maksa jäsenmaksua” Tervalaakso, sekä Jari ja Janne. Luvassa oli verta hikeä ja kyyneliä, ainakin Tuukalta.

Ottelu alkoi tasaisella vääntämisellä. Kumpikaan ei oikein saanut minkäänlaisia tekopaikkoja. Peik heitteli korkeita palloja puolustuslinjaan, jotka Esko ja Jouni poimivat helposti. Usein pallot sinkoilivat myös Viuhulle asti ja näin ollen itsensä vinttikoiramaisen hoikaksi virittänyt, kuumakallena tonttiaan hoitava Vipu sai puuttua pelin kulkuun. Kerran Vipu hieman myöhästyi vastaantulosta ja joutui ajamaan kylmäksi Petolahden hyökkääjän. Tästä seurauksena vapaalaukaus, jonka Petolahden kokenut toppari purkasi aina Kesmon lounasravintolan pihatiloihin asti. 25 minuutin kohdalla SuSi sai kulmapotkun, jota antamaan meni Pauli. Korkea pallo luukulle, joka nousi uudestaan korkeuksiin kunnes Late sai häirittyä kaveria sen verran että poika joutui jatkamaan pallon 18 metrissä odottaneelle Tepolle! Siitä tulinen ja puhdas laukaus joka vastustamattomasti painui aivan vasemman tolpan juuresta verkon perukoilla ja näin ollen Lätty sai aihetta papattimaton sytyttämiselle! SuSi 1-0 johtoon ja viimeistään nyt ajateltiin pelin lähtevän käyntiin. Mutta niin usein kuin aina ennenkin tällä kaudella peli jatkui hirvittävänä nyhjäämisenä ilman minkäänlaista syöttöpelin jatkumista. SuSi ei oikein onnistunu saamaan peliään uomiinsa ja vastustajan syötötkin alkoivat pikkuhiljaa löytää omiaan. Pelikellon näyttäessä 44min vastustaja rakentaa heidän oikealta laidalta tilanteen pienen syöttelyn seurauksena. SuSi joutuu rikkomaan ja PeIKille vapaapotku noin 20metristä oikealta laidalta. Muuriin Kossu ja Arvi sekä pallon taakse vasenjalkainen suomenruotsalainen. Tämä antoikin erittäin hiljaisen lähes tsiparia muistuttavan pallon rankipistettä kohti johon Pauli "jäsenmaksu" Tervalaakso katsoi paremmaksi jättää kaverin ihan yksin, näin ollen hän sliippasi pallon kohti takatolppaa ja pienen pompun kautta se kulkeutui tolpan juuren ja sieltä helpon oloisesti maaliin asti. Pallo keskelle ja sen jälkeen tauolle erittäin vihaisissa tunnelmissa!


Avauskokoonpano näytti tältä:


SuSia tuntemattomat tahot olisivat luulleet tauolta tulleen sisuuntuneen SuSijengin, mutta päinvastoin kentälle saapui samainen lammaslauma joka oli ensimmäisellä puoliajallakin tahkonnut. Peli säilyi suomenruotsalaisten pikkusievänä neppailuna kuten odottaa saattoi kavereilta, jotka laittavat letin kuntoon ennen ottelua. Vaikka ottelu oli Peikin hallussa, eivät he pystyneet missään vaiheessa vastaamaan SuSin kovuuteen. Useita hienoja liukutaklauksia nähtiin SuSin toimesta. Pari palloa Petalaxin finlandssvenskit saivat SuSin boksiin, mutta joukka oli ilmeisesti ylin ystävä dumarin kanssa ja uskalsi rapata kaverit nurin niin edestä- kuin takaapäin. 15 minuutin kohdalla vastustaja joutui rikkomaan alituiseen vaarallista Jannea , ja pallon taakse asetettiin puolenkentän tuntumaan hurjasti raatanut Juha. Juha lähetti millintarkan keskityksen, käyttäen palloa vastustajan hämäämiseksi hieman muurimiehen päälaessa. Pallo tuli suoraan Tuopille, josta oli helppo työ vetää pallo volleystä ylänurkkaan 20 metristä. Tämän jälkeen nähtiin kentällä taas jotain ihan uskomatonta. PeIKki rakensi keskiympyrästä muutamalla syötöllä pallon rankipisteen kohtaan mutta onneksi kaverin jalat olivat kuin Tuukan löysä paska sunnuntaiaamuna. Hetkeä myöhemmin SuSille rakentui illan paras maalintekopaikka kun vikkeläkinttuinen Näre singahti Tepon pystysyötöstä lähes läpiajoon, maalivahdin oikea aikainen vastaantulo johti siihen että pallo ajautui Tuomolle 16rajan tietämille, varmana maalistaan Tuomo päätti yrittää sijoittaa vasemmalla pallon tolpan juuren mutta kaikkien yllätykseksi pallo löysi tiensä pari metriä tolpan väärältä puolelta! Näin ollen tilanne säilyi muuttumattomana. Kenties pienellä maltilla peli olisi ollut SuSille 3-1. Tämän jälkeen ottelu pelailtiin rennolla meiningillä loppuun ja SuSi otti tärkeät kolme pistettä ja nousi TeTen kantaan.. Ja viimeistää keskinäisessä mennään jo ohi.

#20 & #5

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: