SuSi - RP 0-8
SuSi - RP 0-8 (0-2)
Juhannuksen jälkeiseen otteluun Sorsatien kentälle oli tainnut keskikesänjuhla rokottaa muutamia pelaajia. SuSi ei saanut sarja-johtajaa vastaan jalkeille kuin avauksen höystettynä kahdella vaihtopelaajalla. Tähän laskettunu Rintsi bonukseksi!
Ottelun ensimmäisen puoli-ajan kotijoukkue pysyi mukana pelissä luoden myös muutamia tekopaikkoja vastustajan maalille. RP kumminkin siirtyi ottelussa 1-0 johtoon rangaistuspotkusta. Jäykkis taisi ottaa vähä ikämiespainotteista pelaajaa selästä ja tämä pyllähtikin näyttävästi nurmen pintaan. Ei se mitään, taistelu jatkui ja sattuipas seuraava tilanne tulla itse sylkykupille. Kimmon loistava vasemman jalan kulma löysi aina takatolpalle asti jonne Jäykkä oli hiipinyt, joukkueen harmiksi Jäykkä laittoi silmät vähän liian aikaisin kiinni ja pallo ei osunu kuuppaan ja näin ollen maali jäi syntymättä. Toisen maalinsa Ruutupaidat tekivät Arvin ja Jannen ison kommunikaatio virheen johdosta. Hyvä puoli-aika SuSilta ja vähän enemmän huolellisuutta niin peli olisi ollut 1-0 taukotilanteessa.
Toinen puoli-aika olikin sitten todella heikko ja Ruutupaidat pääsivät iskemään helppoja maaleja muutamilla tuomareiden avustuksilla. Toki SuSinkin puolustus into laski viimeistään 5-0 tilanteessa tasolle surkea! Maalit syntyivät pääosin maalinedustalta ripareista ja pienistä siirroista. Kiikka yritti hyvin mutta ei voinut suurelle osalle maaleista mitään. SuSin puoli-ajan ja ottelun paras paikka syntyi Esalle kun Jäykkis vahingossa sai tuupattua pallon oikealta yli vasemmalle laidalle josta Esa oli karannut läpiajo tilanteeseen. Paremmalla onnella oli kuparinen saatu rikottua mutta onneksi Esa säästeli maalejaan tärkeämpiin koitoksiin.
Avauskokoonpano näytti tältä:
Jatketaan taas maali tehtailua ensi viikolla Black Islanderssia vastaan ja siirrytään sen jälkeen minigolffin kautta ansaitulle sarja tauolle.
Joukkueen tiedottaja