Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

Sparta vs. SuSi 4-2

19.6.2007
Sparta vs. SuSi

Maanantai ja pelipäivä eli juhlapäivä oli taas koittanut. Tämän oli myös monet SuSin väriä tunnustaneet huomanneet. Vastaan oli asettumassa hyvin suutansa soittava Spartan ikämiespainotteinen ja hyvin puolustusta sumputtava ryhmä. Tiukan festariviikon jälkeen olivat myös Jubo, Tuomo ja Lättykin saapuneet Sorsatien pyhätölle. Joukkoon oli soluttautunut muutama kaveri myös reservijoukkueen riveistä paikkaamaan miesvajausta jota ei yllättäen ilmentynytkään. Näin ollen SuSi näyttikin saavan kauden iskukykyisimmän rosterin jalkeilla mukaan lukien kovat kärkemme Esko ja Teppo. Avauskokoonpano näyttikin hyvin tavalliselta vaikka toki Paunosen lupaamat yllätykset siellä muhivatkin. Eli nelosmaalivahti maaliin ja Esko kärkeen, lisäksi Ruuti oli sijoitettu keskelle.

Ottelu alkoikin mukavasti SuSin tiukalla painostuksella ensimmäiset 10minuuttia mutta tuloksettomasti. Vaarallisimmat paikat taisivat ilmaantua Jaskalle näyttävien Tepon kautta pelattujen seinien ansioista. Laukaukset vain jäivät hieman uupumaan Spartan uhrautuvaisen puolustuksen ansioista. Taisi siinä yksi paikka avautua myös kotijoukkueelle, kun muuan ikämies pääsi kokeilemaan oikean jalkansa kestävyyttä noin 28metristä, parin kimmokeen kautta näyttikin että pallo kantautuu aina alakulmaan asti mutta tämä Björn Stringheimin kaltainen maalivahti dyykkasi sen näyttävästi kulmaksi. Pikkuhiljaa ote alkoi SuSin liikkeen täysin lopahtaessa siirtyä Spartan remmille. SuSin keskikenttä jäi täysin seisomaan vastustajan kehäraakkien tehdessä näyttävästi peliä lyhyillä syötöillä. Kaverit osaavat tämän taidon jos heille antaa tilaa, eivät kuitenkaan yhtä hyvin kuin leukojen laukomisen, joten kaikkien olisi pitänyt jaksaa liikkua edes vähän alusta jotta kavereilta oltaisiin saatu tila ja aika pois. Mutta tällä kertaa ei halua löytynyt. Sparta painoikin Tompan kardinaalimunauksen, jäätymisen multihuipentuman, seurauksesta kaverin ketterä kärki pääsi helposti yllättämään. Tomppa antoi kahden metrin syötön noin neljä metriä vikaan. Siinä vaiheessa osa porukasta oli valmis päästämään jo pojan istutuksilleen loppupeliksi niin helppo virhe se oli. Mutta pitää muistaa, että tämä on kutosdivisioonaa ja virheiden teko on sallittua, joskin välillä aika raskasta katseltavaa. Sparta painoi puoliajan loppuun asti ja teki vielä toisenkin osuman helponlaisesti.


Avauskokoonpano


Toinen puoli-aika ja Paunosen ohjeet taas nautittu, rentoa peliä koska aikaa vielä on. Lisäksi vielä se mitä Paunonen jo otteluennakossa lupaili, eli alussa annetaan vastustajalle maali tai pari eteen jonka jälkeen herätään pelaamaan ja haetaan pisteet tämän jälkeen kotia. Samalla kun tuomari vihelsi toisen jakson alkaneeksi lähettikin Ruuti oivan pallon linjan taakse jonne Esa "Tekniset" Höyryheimo painoi savu korvista noussen . Maalia kumminkin vielä saatiin odottaa. Tosin ei kauaa, muutaman näyttävän tilanteen rakentelun päätteeksi totesi puolustuksen Paolo Maldini eli Arvi että saammä itekki ja lähetti hyvän pallon kohti Eskoa. Esko kropalla pallo haltuun pieni vienti sivuun jonka jälkeen äkkiä pois alta että Tepolla olisi mahdollisimman helppo työ kaventaan tilanteeksi 1-2, maalivahdin jalan vierestä. Lisää vettä kiukaalle totesi myös Sötsä erään sauna-illan aikana kun juniorit esittivät Adonis maistaan yläkroppaansa, jos et tiedä niin kuuntele Tomppaa ja kuinka mun sydän kiihkeänä mukana komppaa. No niin no niin ja taas jatketaan. Eli myllytys maalin jälkeen jatkui kovana ja tilanteita syntyi. Eskolle ajautuikin pieni tilanne painaa peli tasoihin mutta maalipuut pitivät pelin Spartalla. No aikansa kutakin ja sekavan tilanteen jälkeen Spartan ikämies pääsi keskityksen jälkeen nikkaamaan täysin vapaana ollessaan kolmeen yhteen. Muutenkin Spartalaisia ei maltettu ottaa boksin sisällä ollenkaan kiinni, vaan he pääsivät useampaankin otteeseen puskemaan. Laiskuutta. Tässä vaiheessa ainakin kärjessä alkoi usko hiipua varsinkin kun pallo alkoi olla Spartalaisten hallussa entistä tiiviimmin. Liekö kenttä liian lyhyt vai mistä johtuu että kahdessa viime ottelussa ei ole tullut kärjille oikeastaan yhtään pystypalloa mihin olisi mahdollisuus ehtiä normaalisti niitä tulevan noin kolme per peli. Vähän alkoi tuntua silä, että Jarin olisi voinut juoksuttaa kentälle. Muutaman paikan SuSi onnistui kuitenkin luomaan, ja Joukka teki jopa maalinkin onnenkantamoisella. Pallo maalille puolesta kentästä hirveänä pomppuna ja vasatustajan mokke jäi auringon häikäisemäksi ja pallo nuottaan. Kunnon kiriin SuSi ei missään vaiheessa yltänyt ja Sparta teki vielä yhden maalin. Paikkoja heillä olisi ollut vaikka kolmeen sillä niin laiskaa oli peli. Yhtä hyvin oltaisiin voitu jäädä kotiin. Nyt jätkät Ruttupaitoja vastaan kova rypistys ensi maanantaina, ei anneta sen juhannuksen vaikuttaa otteisiin ihan yhtä rankasti kuin Provindalenin. Kyllä sitä aina jaksaa vähän tsemppaa! SuSin nahka ei ole vielä myyty!

Tervaisin kosketuksin!
Pelin pelillisistä syistä lopettanut ja kärkäs maalipyssy!

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: