Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi vs. FC Sport 1-0

11.6.2007
SuSi vs. FC Sport

Vahvassa nousukiidossa oleva SuSi kohtasi hienon alkukauden pelanneen FC Sportin Vepsun vanhalla kentällä Sorsatiellä. Pahat äänet ennakoivat SuSille vaikeaa ottelu, varsinkin Vipun poissaolon pelättiin näkyvän tulostaululla. FC Spora oli joutunut tekemään kipeitä ratkaisuja ottelun voittamiseksi. Muun muassa heidän ykköstykkinsä Ville Ekström oli joutunut tulemaan iltavuorosta töihin, niin kovaa FC Sport himoitsi hallitsevan mestarin päänahkaa. Ja mitä moninkertaiseen divisioonamestariin tulee niin voidaan sanoa että helpolla Suvilahden Sisu ei kaadu. Avauskokoonpanoa Paunonen& Lätty oli rukannut jälleen rajulla kädellä. Puolustuslinjaan asetettiin perinteinen Kossu-Arvi-Joukka-Dufnu”2xTD”Puska,keskikentän keskelle Jubo Tuoppi ja laitoihin Esa ja paikkaansa pikkuhiljaa lunastava Jäykkis. Kärkeen haettiin juoksuvoimaa sijoittamalla Late” Pukinkulman Bebeto” Laurila Tepon kylkeen. Vaihtoon jäivät tässä vaiheessa Joukkan esimies Pasi, Tomppa sekä Teräkseenkin välillä itsensä liputtanut Pauli. Ottelun vanhettua muutaman minuutin myöskin Näre saapui paikalle.

 

 

 

Avauskokoonpano

 

 

 

 

Ottelu alkoi Sportin avauspotkulla, jonka jälkeen alkoi näytös. Peli aaltoili päästä toiseen ehkäpä kaverin näennäisellä hallinnalla. Vaarallisimmat tekopaikat loi silti SuSi, Teppo pääsi tekemään muutaman juoksun mutta todellisia tekopaikkoja hänelle ei silti siunaantunut. Myös Esa pääsi terävän nousun päätteeksi kokeilemaan vasurilla, mutta laukaus jäi hennoksi. Näiden paikkojen lisäksi pallo poukkoili molempien maalialueilla muutamaan otteeseen levottomasti kunnes Jubo vapautti SuSin kiimaan hienolla ja omien sanojensa mukaan hallitulla ylänurkkalaukauksella. Tilannetta edelsi Tompan laukaus, jonka Teppo katkaisi ja heitti kärkikikalla yhden topparin ulos ja pääsi kokeilemaan kärsällä ahtaasta tilasta. Laukaus kilpistyi vastustajaan semilihavaan pakkiin ja Jubo tälläsi kimmonneen pallon jo mainittuun yläbönöön. JES! Maali! -huudot kaikuivat varmaan Jubon kotiseudulle Nummelle asti. Lätty vastasi huutoon asianmukaisesti räjähteillä. Ensimmäisen puoliajan paikkoja olivat lisäksi tepon torrakoksi jäänyt vapari joka ylipainettiin kohti maata, Jubon volleypallo joka kuulemma olisi taas mennyt yläkaisaan, mutta pakki pääsi väliin. Ensimmäisellä puoliajalla loukkaantui kolme pelaajaa. Ville Ekström ja Teppo saivat perinteiset nilkkavammat, Köpsykkä taas pyllähti kentän laidalla ja lihan oli jälleen aika tummua. Lääkärinä leipänsä ja juustosiipaleensa tienaavan Erkin läsnäolo helpotti kokeneen kutosdivisioonajyrän Tepon oloa ja hän pystyi kannustamaan joukkuetta loppuun asti.

Toiselle puoliajalle tehtiin pakottavia muutoksia Tepon ollessa sivussa. Pauli nostettiin kärkeen ja Esa tiputettiin hänelle hieman omituiseen paikkaan laitapakiksi. Peli oli täysin FC Sportin komennossa ja välillä SuSi tuntui olevan pökerryksissä kuin ryssä Ihantalassa vuonna 44. Kossun ja Tuukkan laitapuolustus toimi, mutta keskikentän laidat olivat uuvuksissa. Joukka ja Arvi pelasivat täydellisyyttä hipovan pelin, varsinkin tilanteiden katkominen oli kaikessa varmuudessaan silmiä hivelevää katseltavaa. FC Sport ampui muun muassa kolme tolppaa ja muutaman kerran Kiikka venyi upeasti etunurkkaan. Myös Susi sai omat paikkansa, Susin Karvanoppaäijä Jubo joka tuli suoraan töistä peliin,vapautti Nären joka tälläsi tolppaan. Myöhemmin myös Pauli pääsi kokeilemaan irtopalloa, mutta kurotti sen ohi. Loppua kohti FC Sport kuitenkin alkoi myös hyytyä ja viimeiset minuutit SuSi sai puolustettua yllättävänkin helposti. Ottelu päättyi Matikaisen vihellykseen ja taas me laulettiin ja mattarit rätisivät. Kolme pistettä karulla tavalla, hienoa SuSi! Vahvan joukkueen merkki, että huonolla pelilläkin kaadetaan kovia joukkueita. Hatunnosto vielä keskikentän keskellä raataneille Jubolla ja kauden kenties viimeisen ottelun pelanneelle Tuopille, joka siirtyy seuraavaksi Provinssirocin pyörteisiin. Kiitos tästä kaudesta Tuoppi!

#20, kentän laidalta 60min!

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: