Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

KaNsU vs. SuSi 0-1

9.6.2007
KaNsU vs. SuSi

Monien vielä nukkuessa oli SuSi-lauma jo kokoontunut Korsu baarille kesän ensimmäistä vieraspeliä varten. Linja-auto, aurinkoinen sää ja monta janoista veijaria, oli taas syytä odottaa hyvää reissua vuotuiselta Siipyyn matkalta. Matkaankin päästin lähtemään melkein jo kahdeltatoista. Bussiin oli näemmä eksynyt 8 pelimiestä ja Erkki Maalahden raitilta sekä viisi kivenkovaa fania/toimihenkilöä. Lisäksi muutama aktiivinen nuori säntäsi pelipaikalle omin neuvoin, sääli bussissa oli meno kohdalla ja pisteet näyttivät jo selviöltä tässä vaiheessa. Ei aikaakaan matkan taittuessa kun Reppis keskittyi otteluun vaaka-tasossa bussin takaossa Holpan hakeessaan uutta nousua Lättyn rinnalla. Joukkueen johto oli tuttuun tapaan varannut Närpiön teboililta Pasta garbonaret, muutama uskalikko ei tähän tyytynyt vaan nautiskeli keittolounaan. Toukalla oli myöskin omat eväät mukana, Tuukka imi Puskamaiseen tuuliin 4 jäätelöä kahteen minuuttiin. Närpiön jälkeen oli Reppsikin saanut miettimisensä mietittyä ja koko joukkue oli näinollen jälleen hengissä! Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua, olihan kauden tärkeimpään vierasotteeluun enää muutama kilometri! Onneksi Reppis muisti tiukin väliajoin


muistuttaa Arvia että Viuhu saadaan kyytiin mukaan. Pelipaikalle saavuttiinkin hyvissä ajoin ja taustalta kuuluikin jo muutaman ylipainoisen kommentit että viimeksi kun oltiin täällä niin täällä oli makkara myynti ja nytkään se ei jättänyt ketään kylmäksi. Reppiksen ohjeistettua Arvia hyvin saatiin tiukka alkulämpö otettua. Näin saatiin vanhankansan metodeilla joukkue hereille pitkän bussireissun päätteeksi. Piristystä otteluun toi Hassen näyttävä luomus SuSista kun se on raadellut KaNsUn miehet. Avaus kokoonpanoon Paunonen oli tehnyt yhden pienen yllätyksen sijoitettuaan Erkin kohutulle vasemman pakin tontille sijoittaen Kossun linkiksi, toki vaihdosta aloittaen. Muuten rosteri oli sen mukainen mitä näillä miehillä saatiin aikaan.


Siipyyn kotiluola on ollut menneinä vuosina vaikea paikka Susinlaumalle. Tällä kertaa Susi oli pirteällä pelipäällä heti ottelun alkuminuuteista asti, ja hyökkäykset vyöryivät kohti Siipyyn maalia. Ensimmäisenä maalipuiden kestävyyttä pääsi kokeileman SuSin uusin vahvistus Kimmo, Kimmon veto 24,5 metristä kilpistyi kuitenkin tolppaan. Tästä muutama minuutti ja SuSi pääsi jälleen vaaralliseen maalintekopaikkaan, Kimmon pääsi karkaamaan laidalta, näyttävä harhautus ja pallo Kossulle maalin takatolpalle. Valitettavasti Korsos ei aivan ehtinyt palloon, mutta toisaalta eipä siihen ehtinyt vastustajan veskarikaan! Koffa nimittäin törmäsi kovalla vauhdilla kassivahtiin, ja tämän tavarajunan alle jääminen oli veskarille liikaa, niinpä hän joutuikin jättämään pelit kesken. Tämän jälkeen minuutista toiseen SuSi vyörytti hyökkäyksiä kohti kotijoukkueen maalia ilman tulosta. Vastustaja ei saanut kuin muutaman pistohyökkäyksen aikaiseksi SuSin maalille mutta nekin yleensä loppuivat vikkelän kärjen juostessa paitsioon. Puoli-aikaa pelattiin täydellisellä SuSin hallinalla ja esimerkiksi kulmatkin jakautuivat vierailijalle 10-1, mutta näistäkään emme saaneet maalia aikaiseksi. Lähimpänä taisivat olla Jubon pusku sekä Laten ja Kossun kokeilut vähän kauempaa, Esan ylärimanikkausta unohtamatta! Eli puoli-aika tilanne 0-0, SuSin hallitsiessa kenttätapahtumia 78 prosentilla.

Puoliajalla Paunonen ilmoitti että mikäli voittoa ei tule, pääsevät ainoastaa Pressa sekä Hasse saunomaan. Tästä suivaantuneena nähtiin toisella puoliajalla entisestään nälkäisempi SuSi. Lopulta Kimmo päästi pelaajat sekä runsaslukuisen yleisön piinasta laukomalla tarkasti vastustajan ahterin kautta pallon maalin. Räkäisen syötön tähän tarjosi Essi. Koko toinen puoliaika oli ensimmäisen toisinto, Siipyllä ei periaatteessa ollut yhtään maalipaikkaa. Jos yhtä puolittaista läpi-ajoa ei lasketa vaikka Toukka laskikin kaverin läpi. Viuhu viimeisenä lukkona aiheutti kaverille kuitenkin pettymyksen kaappaamalla pallon helpon näköisesti syliinsä. SuSi sen sijaan näytti vielä muutaman vaarallisen kuvion. Ensiksi Esan suonenveto oli siirtää tilanteen kahteen nollaan kun kova vasemman jalan kuti noin 28metristä painui kierteisenä oikeaan tolppaan mutta niin kuin moni toisti ottelun jälkeen niin onneksi se ei mennyt koska kuka tätä albiino kaveria enään kuuntelisi jos se olisi jo tässä vaiheessa kautta heilahtanut.


sauna

Sauna kuumensi viileimmätkin pelimiehet.

Toinen näyttävä kuvio pelattiin oikealla laidalla josta Kimmo pääsi keskittämään pallon maalin takatolpalle ja sieltä Jubo siirsi volikalla pallon vain hieman ohi takakulman. Eräs mieleenpainuva hetki kumminkin vielä ottelussa koettiin. Hyvin ottelun käsissään pitänyt tuomarikolmikko meinasi saada ottelun tasoitettua. Linja tuomari selvästi nosti lipun ylös mutta kun päätuomari katsoi että paitsiota ei syntynyt hän päätti että peli jatkuu, samalla kumminkin viuhu oli jo vastassa huutamassa tuomarille kun puolustuslinja vain seisoi ja kaveri yksin läpi tyhjään maalin. Onneksi tämä kotijoukkueen pelaaja kumminkin kunnioitti vierailijaa ja räpelsi pallon keittion puolelle. Tilanne edelleen 0-1! Viimeiset minuutit olivat todella jännittäviä, jännitettiin muunmuassa sitä, Että kajahtaako Ecuador, Lähteekö Reppis viuhahtamaan kentälle ja kestävätkö Dildon patterit loppuvihellykseen asti. Loppujen lopuksi mitään näistä ei tapahtunut, ja kaikenlisäksi sarjapisteet lähtivät vierailijoiden mukaan. Pelin jälkeen SuSilauma tuhosi perinteiseen tapaan talviturkkinsa paikallisella uimastadionilla, ja tämän jälkeen alkoi humalahakuinen juominen.


Bussimatka taittuikin kivasti ja pääsimme vielä Hans Byxorin toimesta kajauttamaan ilmoille Ecuador huudot ja taas me tanssittiin. Siinä muutama uusi kokelas ihmetteli monttu auki että mitäs nyt tapahtuu kun muu porukka enään vain odotteli Chymosta Laten toimesta mutta sitä ei näkynyt. Pressa sen sijaan uskalsi kaivaa Kossun salmiakin kera pelikassista jonka todennäköisesti vaimo oli pakannut. Normaaliin tapaan pysahdyspaikaksi oli valittu paikallinen teebee närpiöstä jossa aurinko teki tehtävänsä terassilla ja sai janoiset SuSin pojat kumoamaan muutaman huurteisen ennen matkan jatkumista kohti kommaritaloa. Matkan taittuessa ja bussin pikkuhiljaa saapuessa Vaasaan oli Erkki jo ryöstänyt SuSi jengin hyväuskoiset takapenkin Texas hold'em pokerissa. Perille päästyämme joukkue kävi kääntymässä Lounasravintola Korsupubissa, jonne Eki oli voitun kunniaksi järjestänyt muutaman naaraanki. Korsusta matka jatkui saunalle, jossa iltaa vietettiin erilaisten laulujen, leikkejen sekä juomien merkeissä. Mukaan Korsusta kuin palkinnoksi pisteistä Eki oli löynyt bussiin kolme koria juomaa mukaan, kiitos tästä koko joukkueen voimin. Niistä näyttikin olevan apua etenkin kädenvääntö pöydässä jossa miehet vaihtuivat mutta mestaria ei tainnut löytyä. Tästä oli hyvä jatkaa terassin kautta saunalle missä Kake esitti uusimmat temppunsa nuorisolle. Taisivat löylyt sekoittaa joukkueen pään kun vain muutama mies löysi itsensä vielä villin tiskiltä kolmen aikaan yöllä. Kaikki kunnioitus tietenkin Lätylle ja Paukulle jotka valitsivat korsun nurkkapöydän kun Näre ei ollut mukana pitämässä tästä huolta. Näillä eväillä uskommekin että FC Sport kaatuu taas maanantaina kello 17:00 sorsatien nurmella. Kaikki mukaan nauttimaan SuSi henkeä, saamme varmasti tästäkin ottelusta ikimuistoisia juttuja. Kiitos kaikille mukana olleille ja emmehän unohda taas ensi vuoden reissua!

#5 ja #16 kiittää ja kumartaa!

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: