Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

FC KOMU/2 vs. SuSi 3-3

4.6.2007
FC KOMU vs. SuSi

SuSi oli palannut pitkältä ottelutauolta sepänkylän nurmikentälle. Vastaan asettui paikallisen FC KOMUn kakkosjoukkue. Tällä kertaa päätettiin kokoontua jo puolitoista tuntia ennen ottelua, että saataisiin aikaan riittävä lämpö. Esiotteluksi Paukku ja Lätty olivat älynneet järjestää nuorten poikain sarjamittelön Vifk-VPS. Aluksi poikien ottelu oli nyhjäämistä, kenties keskittyivät enemmänkin katselemaan oranssipaitaisia esikuviaan kentän laidalla. Avauskokoonpano sisälsi muutaman hienoisen yllätyksen, Late oli sijoitettu keskikentän laidalle. Lienevätkö valmentajat halunneet lisää liikettä sinne ja rajaheittospesialistin. Toinen pieni yllätys oli, että Komu HT:sta ja West Coast Vikingsista tunnettu Tuukka Puska oli nostettu avauskokoonpanoon oikeaksi puolustajaksi, paikkaan jota varjelikin loistavasti koko ottelun ajan hienoilla liukutaklauksilla höystettynä.

Susin loistava valmistautuminen olikin havaittavissa heti alku minuuteilta asti. Tuskin edes minuuttia oli pelattu kun Jubo oli toimittanut pallon ensimmäisen kerran komun maaliin mutta vain hetkeä aiemmin oli erotuomarin pilli soinut rikkeen merkiksi. Näin ollen jatkettiin kotijoukkueen vapaapotkulla. Tämä ei silti lannistanut oranssinuttuja vaan tiukka asenne jatkui. Lyhyehkön pelailun jälkeen näyttävä tilanteen rakentelu tuotti tulosta. Joukan ja Nären yhteistyöllä rakennettu tilanne ajoi pelivälineen keskustaan Tuomolla joka siirsi pallon Tepolle laitaan. Teppo otti iltapäivä uinnista johtuneet vedet pois korvista ja pakki syrjään, pieni liike keskelle ja yleisön hengitystä pidättänyt kanuuna noin 28metristä verkon perukoille.


Avauskokoonpano

Vau mikä osuma ja Lättykin ehti kauden ensimmäiset pommit kaivaa esille! Tämän jälkeen vastustaja sai kuitenki otetta, mutta enemmänkin pelkkää keskialueella pyörimistä. Vaarallisia tilanteita he eivät kyenneet luomaan. Edellistä maalista noin kymmenen minuutin kuluttua SuSi pöllyytti vastustajan maaliverkkoa toistamiseen. Tämä tilanne lähti alakerrasta Kossun upeasta pystyannosta, josta vastustajan pakit olivat totaalisen myöhässä ja Teppo pääsi yksin läpi. Aikaa jäi pallon haltuun ottamiseenkin, tässä vaiheessa kautta ei vielä kannata ruveta nostamaan yhellä maalivahdin yli vaikka siihen mahdollisuus olisikin ollut. Pallo haltuun ja rento vetu etukulmaan ja maalivahti oli kyljellään peittämässä toista kulmaa. Tepon täytyy vain toivoa, että Vaige olisi ollut katsomossa sillä osakkeet olisivat hyvässä nousussa. Taas me tanssittiin, mutta voi olla että liika hurlumhei jäi päälle, koska ei mennyt kuin muutama minuutti kun Komun keskialueen prässi toi vaarallisen pystysyötön. Kiikan ja Viuhun välinen pieni ajatuskatkos johti siihen että ahnas kotijoukkueen kärki oli nelivitosen lapikkaan kanssa välissä ja pallo repussa. Mutta onneksi näihin ollaan tällä kaudella totutta niin joukkue osaa nousta vielä ahdingosta. Aloituspotkusta Teppo päätti kokeilla kotijoukkueen ikämies tyyppisen veskarin kestävyyttä. Vierasjoukkueen harmiksi tulinen veto painui leveäksi. Tässä vaiheessa Komu yritti ottaa käyttöön keskieurooppalaista lyhytsyötti peliä. Sivusta katsojan roolissa en nähnyt tilanteessa mitään muuta etua kuin että tilastomiehen silmissä pallonhallinta prosentit rupesivat siirtymään enemmän Mustasaaren suuntaan. Kotijoukkue todellakin hallitsi peliä runsain prosentein, mutta SuSin onneksi vain näennäisesti. Kaverit siirtelivät alakerrassa palloa Ajax-tyyliin useaan otteeseen. Olisikohan heille pitänyt kertoa, että se ei vie peliä eteenpäin ainakaan jos pallottelun jälkeen vielä annetaan kolmen metrin siirto keskikenttämiehelle. No ehkä siitä sai Komahduksen keskuspuolustus jonkinlaista tyydytystä, olisivatko olleet jopa niitä miehiä. Muutaman minuutin päästä Teppo sai Näreltä oivan syötön josta pääsi lähes nokikkain maalivahdin kanssa, mutta SuSilauman epäonneksi veto suuntautui vasemmalta leveäksi. Jokunen tilanne saatiin myös oikena laidan kautta, jossa Jäykkis harhautti yhden miehen ja pääsi keskittämään, keskitys olikin hyviin suunnattu pilkun kohdalle mutta kaikki SuSin pelurit olivat karanneet liian lähelle maalia. Kenties valmennusjohto painottaakin seuraavaan otteluun porrastusta ottelupalaverissaan. Videolta olisi myös hyvä katsoa muutama tilanne. Syy: laidalla verkka-asuun sonnustautunut mies yritti epätoivoisesti matkia linjatuomaria. Ei siinä, emme tätä huomanneet vaan eräs pitkä ja lihava pelintekijä oli keskikentän keskustassa sitä mieltä että oli aika taas juhlia. Poika otti lähes yksin kentän haltuun ja rakensi näyttävällä syötöllä maalipaikan lähes ruud van niistelroyta muistuttavalle Tepolle. Poika olikin tulessa ja painoi pelin tilanteeksi 3-1 hienolla vedolla ohi pötköllään olevan maalivahdin. Tepolle kolmas maali ja tästä pelikaverit saivat kuulla pitkään. Juha “Kosovon albaani” Rapo todella teki upean esityön. Siitä oli Tepon helppo työ laittaa pallo nuottaan. Mutta niin kuin ensimmäisenkin maalin jälkeen Komu painoi vahvasti pelin SuSin päähän. Tilanne oikealta laidalta johti siihen että Komun ehdottomasti terävin osa, #23 kiersi pari SuSi merkkistä keilaa ja vasemman laidan huono sijoittuminen aiheutti sen että kaveri laittoi nätin chipin takatolpalle jonnekka oli unohtunut muutama kaveri, pienen neuvottelun jälkeen pojat sijoittivat pallon tyynen rauhallisesti taas verkon perukoille. Tilanne 2-3 ajassa 44min. Eli pian tämän jälkeen mentiinkin jo erätauolle, jossa palaveerattiin tiiviisti ja ilmeisesti pelillisisten erimielisyysten johdosta Näre ” Näreaho ” Aho joutui pakkaamaan kimpsut ja kampsut ja ottamaan suunnaksi mitä ilmeisimmin Korsun baarin ja sieltä nurkkapöydän.

Puoliajalta tultiin laiskalla temmolla ja vastustaja sai otteen. Vastustaja hyökkäsi erityisesti SuSin vasenta laitaa pitkin ja Kossu ja Tomppa saivat painaa duunia melko lailla. Pari kertaa päästiin kuitenkin hyökkäämään, muun muassa Jubon ja Tompan saadessa tekopaikan mutta molemmat laukaukset menivät ohi, kilpistyivät puolustukseen tai olivat heppoisia. Nämä tekopaikat ei auttanut kun pallonhalinnasta tauolla uskoa saanut kotijoukkue jatkoi toisen puoli-ajan teräviä otteita. Komu oli selvästi kerranut tauolla taktiikkaansa ja näin ollen taas hyökkäsivät heidän oikeaa laitaa pitkin. Pian Komu saikin aikaan tasoituksen. Tämä syntyi jälleen kerran oikean laidan kautta. Sieltä päästiin keskittämään ja pallo tuli suoraan SuSin puolustuksen keskelle, mutta kukaan ei huomannut varjostaa vastustajaa ja näin ollen hän pääsikin tekemään halvan tasoitusosuman. Tämän jälkeen ottelu laineili päästä päähän, molempiin päihin syntyi vaaratilanteita. Päällimmäisenä mieleen jäi Jäykkiksen pystysyötti Tepolle, josta pallo saatiin pelattua Jubolle tekopaikkaan. Härkämäisesti taistelleen Juhan (jolla on piilolasit) veto kilpistyi jälleen puolustajaan, jonka jälkeen Jäykkis pääsi tälläämään kovan laukauksen lähietäisyydeltä. Tämänkin puolustus onnistui peittämään. Tämän jälkeen kentällä ei oikeastaan nähty enään kuin yksi joukkue vaikka komu saikin muutaman pienen maalipaikan rakennettua mutta nämä Vipu "melkein jo ikämies" Välihousu pystyi kuitenkin selvittäämään. Ottelun lopusta mieleenpainuvimmat tapahtumat olivat Esan siis tämän korsholmanpuistikon Gullitin paikka lähes viimeisellä sekunnilla jossa veto jäi torsoksi sekä Jubon mahtava taistelu. Ensiksi mies kumoon näyttävällä olkapää taklauksella ja lähes heti perään tyylipuhdas liukutaklaus suoraan palloon. Taitaa pojalla olla melkoinen palkeen kieli reidessä niin kovaa ja puhtaasti nurmella surffattiin eteenpäin. Täytyy muistaa vielä Kiikan pusku, joka ei tällä kertaa suuntautunut taivaan tuuliin, vaan vaarallisesti kohti maalia. Maalia ei kuitenkaan syntynyt. Ottelu päättyi siis 3-3 mikä on melko oikeutettu tulos. Ecuador ecuador- huutojakaan ei tällä kertaa siis päästy huutamaan.

Ottelun MVP: Teppo kolmella maalillaan mutta muistetaan että ei annate pojalle liikaa paikkaa leijua.
Ottelun vakuuttaja: Jubo, alkaa pikkuhiljaa lunastaaa odotuksia mutta vielä odotetaan enemmän tehoja. Mahtavaa taistelua kumminkin kentällä!

Joukkueen tiedottaja sekä sälli kentän laidalta

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: