Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi vs. MIF/2 2-2

7.5.2007
SuSi vs. MIF/2

Oli aika SuSin kauden ensimmäisen kotiottelun. Taas hieman vajaamiehinen SuSi saapui hyvissä ajoin Radiotien kentälle tärkeään otteluun. Tavoitteena oli kauden ensimmäinen osuma ja kolme pistettä. Asetelma ennalta ehkä hieman huonompaa MIFfiä vastaan ei ollut helppo. Tappio alla kauden avauksesta, eikä yhtään tehtyä maalia. Peliä ennen joukkueet kunnioittivat hiljaisella hetkellä edesmennyttä SuSin perustajajäsentä Jukka Ramsilaa. SuSi pelasikin ottelun surunauhat kädessä.


Avauskokoonpano


hiljanen

 

SuSijengi kunnioittamassa Jukka Ramsilaa.

 

 

 

 

 

Otteluun SuSi lähti puolustuksen kautta koska kauden muutamassa aikaisemmassa ottelussa reppu oli heilunut ehkä turhan tiuhaan. Alku näyttikin jo aika lupaavalta kun pallo liikkui nätisti pelaajalta toiselle, niin kuin edellisenä iltana TV-ottelussa. SuSin muutaman näennäisen paikan jälkeen alkoi keskikenttämiehemme jo mukavasti väsyä ja samalla vilkuilla penkin suuntaan. Lätty oli kumminkin vielä eri mieltä ja päätti lähteä hakemaan rohkeutta sniperista ennen kentälle menoa. Onneksi puolustus kesti ja pelasi varmasti jättäen helpon työn maalivahti Puskalle. Ensimmäinen puoliaika 0-0, eikä sen kummempia tilanteita puoleen tai toiseen.


Tauolla valmentaja Paunonen terävöitti maalintekoa. Näin SuSi lähtikin rohkeasti hakemaan kauden ensimmäisiä maaleja toiselle jaksolle. Pienen pallottelun jälkeen tuli yksi illan ratkaisevista nukahduksista SuSi puolustukselle. Kossu ja Arvi ehtivät hädin tuskin sanoa hei toisilleen kun kaveri karkasi läpi-ajoon ja oli yksinkertaisesti maalivahti Puskaa parempi. Kirvelevä 0-1 vierasmaali oli syntynyt. Maalin jälkeen hieman allapäin vaeltanut SuSi ei saanut ryhtiä joukkueeseen vaan MIFfi painoi ankarasti päälle. Painostus palkittiinki toisella maalilla jonka teräväsilmäisempi linjamies olisi voinut liputtaa pois. Näin ei kumminkaan käynyt ja eräs suomenruotsalainen oli jälleen läpi, hallittu tsipari yli massiivisen maalivahdin 0-2 MIF johtoon. Maalin jälkeen alkoikin Paunonen puimaan ratkaisuja loppupeliin. Ensiksi koutsi haki apua ottamalla Lättyn pois ja siirtämällä Paulin keskelle. Sitten linjasta nostettiin hyvin huonosti liikkuva Kossu piikkiin Nären seuraksi ja pian takaisin Lätty laitaan. Siten SuSi saikin odotettua painetta löytyä MIFfin maalille. Ansaittu kavennus syntyi noin 80min kohdalla kun pallo ajautui muistaakseni Nären toimesta takatolpalla heiluneelle Paulille. 1-2 ja toinen vaihde oli löyty SuSin toimesta päälle. Kotijoukkueen hyvä painostus jatkui ja tilanteita syntyi pikkuhiljaa vierasjoukkueen maalille. Kerta toisensa jälkeen maalivahti kumminkin kerkesi pallon tielle, kunnes yksi torjunnoista venyi kulmaksi. Pelikello näytti noin 88min kun Lätty asettui kulmaa antamaan, pitkä kaaripallo yli keskellä odottaneiden pelaajien aina takatolpalle asti missä Pauli oli jälleen rakentamassa hiekkakakkuja. Pallo sattumalta oikean jalan eteen ja siitä aina verkon perukoille asti. Tasoitus oli syntynyt ja taas me laulettiin! Lopussa oli vielä muutama pieni paikka mutta lisämaaleja ei nähty, tulos 2-2 ja ehkä ansaittu pistejako oli tosiasia. Seuraavana maanantaina SuSi kohtaa jälleen kotiareenalla Töjby FC:n josta on jo lupa odottaa kolmea pistettä. Eli kaikki on tervetulleita kello 19:00 alkavaan otteluun Raviradan hiekalle.

Viikon SuSi kunniamaininta: Lätty, pitkän tauon jälkeen paluu tositoimiin ja syöttö tasoitusmaaliin!

Joukkueen tiedottaja

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: