Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

SuSi/2-PeIK 2-3

SuSi/2-PeIK 31.7.2006 Silmukkatie

SuSi ajautuu kauden ensimmäiseen tappioputkeen

Hilpeissä tunnelmissa alkoi valua silmukan kentälle vahvaan oranssiin sonnustautuneita vihreän veran ritareita. Puheet liittyivät pelistrategian sijasta lähinnä saunaillan kertaamiseen. Toisin sanoen yritimme koota jokaisen muistikuvista palapeliä, jotta olisimme saaneet saunaillasta mieleen jonkinlaisen kokonaisuuden. Tämä jäi haaveeksi, sillä muistikuvat olivat kadonneet ABC:n saunalla Vaskiluodossa, ei Runsorissa.

Ottelu kuitenkin päästiin tiukan palaverin jälkeen aloittamaan ja joukkueemme oli saanut haalittua kentälle 16 ei niin nälkäistä pelimiestä. Moni olisi voinut luulla että näillä 16 miehellä pystymme pitämään sen verran kovaa vauhtia yllä että vastustajan 11 miestä olisi väsynyt mutta sauna-ilta oli tehnyt tehtävän ja juoksukunto oli mitä oli.
Ottelu oli alusta asti vaikea molemmille joukkueille. Niin SuSi kuin Petolahtikin heittelivät päättömästi pitkää palloa ja näin ollen Viuhu kuten myös naapurin pitkä ja lihava molle olivat eniten kiinni pallossa. SuSille avautui kuitenkin ensimmäiset tekopaikat, jotka alituiseen vaarallisena häärinyt joukkueen runkopelaajiin kuuluva Kossu kuitenkin kaikkien hämmennykseksi tuhrasi. Toinen jalalla Tepon läpituikkauiksesta ja toinen päällä Jannen loistavasta keskityksestä. Myös pienien tasapaino-ongelmien kanssa Lauantai-iltana paininut SuSin Roque Santa Cruz ( ECUADOR) Late pääsi vaaralliseen tekopaikkaan ja kova laukaus viuhuikin vain muutamia senttejä ohi vasemman pystypuun. SuSin kovasta painostuksesta huolimatta vastustajakin pääsi muutamaan vastahyökkäykseen joista yksi onnenkantamoinen tuotti tulosta. Pallo oli pelattu oikeaan laitaan vanhalle ja harmaalle laitalinkille, joka saikin lähetettyä pallon kohti Viuhun veräjää. Keskitys tuli sen verran korkeana jotta Vipu ei sitä saanut haltuun vaan se valui hänen sormistaan lähes yksin olleelle vastustajan pelaajalle. Siitä oksalla sisään ja 0-1 Ulmasen vihkoon. Ensimmäinen puoliaika jatkuikin tasaisena roiskimisena aina loppuun asti, huolimatta SuSin muutamasta maalipaikasta. Tauolle siis lukemissa 0-1.

Puoliajalla valmennusjohtokin heräsi saunaillan horroksesta ja kaikille SuSin pelaajillekin sateli ankaraa vittuilua sekä hyviä neuvoja. Toiselle jaksolle juoksikin entistäkin sisuuntunut SuSi ja maali ehtikin roikkua ilmassa ainoastaan 2,5 minuuttia. Pallo pelattiin Kossulle laitaan, josta hän pyrähdyksen jälkeen näki paitsiolinjalla odottelevan Tepon. Matala kierteinen syöttö löysi oikeaan osoitteeseen ja Teppo veti sisäsyrjällä pallon hallitusti alanurkkaan ohi pöllämystyneen ,tanakan maalivahdin. Peli 1-1 ja Susin leirissä alettiin jälleen luulla itsestään liikoja ja kaikilla alkoivat punavalot vilkkua silmissä. Muutama hyvä hyökkäys saatiinkin, josta olisi voitu saada aikaan arvokas johtomaali. Näistä kuitenkin epäonnistuttiin ja Petolahti pääsi pienen haparoinnin jälkeen tekemään sihauksen. Jälleen jotenkin kummasti oli jäänyt avoin mies maalille joka saikin pallon toimitettua verkon perukoille. 1-2 ja jälleen oltiin takaa-ajajan roolissa. Onneksi joukkueemme ei ollut lähtenyt häviämään tätä ottelua ja kiivas takaa-ajo oli alkanut. SuSi vyörytteli taukoamatta hyökkäyksiään kohti rantaruotsalaisten maalia ja muutaman minuutin jälkeen SuSi saikin ansaitun ja näyttävän tasoitusmaalin maalisarakkeeseensa. Maali oli erittäin näyttävä ja tarkkaan harjoiteltu, jonka pääarkkitehteinä toimivat Janne sekä Teppo. Janne antoi kulmapotkun 16 rajalle jonne Madridin kauhu Teppo kerkesi ensimmäisenä, unelmaveto suoraan volleyhyn ja pallo 200 mailin tuntinopeudella maalin kattoon. Vastustan maalivahti ei ehtinyt tomaattia sanoa kun jo ECUADOR raikui. Tästä sai Susijengi jälleen aimo annoksen lisäenergiaa. Voitonnälkäisinä painoimme hyökkäyksiä kohti kilpikonnapuolustuksen valinnutta petolahtea. Lisämaalia ei saatu. Petolahti sai yhden vastahyökkäyksen josta seurasi kulmapotku, pienen tuomarivirheen seurauksena. Kulmurin jälkitilanteesta PeIKki tempaisi pelin kolmeen kahteen. Tämän jälkeen SuSi alkoi hakata päätään kaverin puolustusrykelmään. Ainut tasoituspaikka siunaantui ottelun viime hetkillä SuSin liukkaalle vasemmalle puolustajalle Esalle. Näyttävien harhautusten jälkeen Esan laukaus saatiin peittoon ja pisteet matkasivat Petolahteen.
Ottelun jälkeen SuSi piiskasi vielä hetken tuomareita ja uhkasi jättää palkkiot maksamatta. Taisto taukosi ja joukkue valui Nestehukkaan jossa tappio unohdettiin jo muutaman kulauksen jälkeen.

#20 & #16 & #5

Korsu baarin tähdet:

3 tähteä: Teppo, Toimi joukkueen maaliSeppona iskien ne muutamat tärkeät tasoitukset!

2 tähteä: Janne, Hieno kulma, muutenkin vahvaa keskikenttäpeliä.

1 tähti: Tuomo, Eniten syöttöjä omille, hieno nousu provinssinjälkeisestä darrasta joukkueen johtohahmoksi.

Raadiss a Hasse

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: