Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

MIF-SuSi/2 0-6

31.5 MIF-SuSi/2 0-6

Matka Maalahteen alkoi sekaisin mielin.. Ei ollut tietoa vastustajasta, ei olosuhteista, ei kokoonpanosta. Silti tiensä perille raivasi yksitoista kenttäpelaajaa ja lisäksi yksi jolla on maalivahdin käsineet. Hänet sitten valmennusporras oivallisesti keksikin sijoittaa tolppien väliin. Vipu kiittikin luottamuksesta ja pelasi kolmannen nollapelinsä. Suurten tuomarivaikeuksien jälkeen saatiin peli kuitenkin käyntiin erään tuomarin pelastaessa päivämme saapuessa Maalahteen.. Joukka kiittikin häntä muutamalla sanalla tästä suuresta uhrauksesta. Jos en aivan väärässä ole niin Joukka ja tuomari ystävystyivätkin ja päättivät lähteä yhdessä oluelle joku kesäilta. Puoli tuntia myöhässä peli saatiin käyntiin. Kokoonpanossa pientä kummastusta aiheutti pitkänhuiskean,semipyöreän Tuukkan istuttaminen vaihtopenkille. Muuten kokoonpano oli odotettu.

Peli alkoi Maalahden lievällä pyörityksellä, mikä johtui vain ja ainoastaan voimakkaasta tuulesta mikä vesitti kerta toisensa jälkeen Susin harrastamat ilmapallot. Pikkuhiljaa ote siirtyi Susille ja näin ollen ilotulitus Antin lapikkaasta alkoi.. Hyviä, hienoja laukauksia mutta tuttuun tapaan vailla osoitetta. Rainekin pääsi antamaan tyylinäytteen vasemman jalan volleystä. Pallo otti kuitenkin pettymykseksemme vain kontaktin poikkihirteen ja näin ollen peli säilyi maalittomana. Viisarin näyttäessä reilua pariakymmentä minuuttia hyökkäys tuotti tulosta. Näre pelattiin laidasta läpi ja laukauksen tuottamasta paluupallosta Tuoppi nosti hallitun pallon maalivahdin ja puolustajien yli.. Kauaa ei tätä ehtinyt vaihtopenkki tuuletella vaan jo seuraavasta hyökkäyksestä huikean pelinäkemyksen omaava Raine pelasi yksin läpi loisteliaalla pystysiirrolla. Tepolla olikin helppo työ sijoittaa pallo verkkoon tulisella laukauksella maalivahdin jalkojen välistä.Tilanne jo 2-0. Seuraavasta hyökkäyksestä tehtiin jälleen maali samalla kaavalla, tällä kertaa pystysyötin antoi Teppo ja Näreaho toimitti pallon verkkoon samalla varmuudella kuin millä hän istuu pitserioiden nurkkapöydissä kivittämässä kauniimpaa sukupuolta. Eli tuloksena varma häkki! Tässä vaiheessa peliä alkoi Lätyn energiajuoma olla jo lähes juotuna. Hän yltyikin huimiin suosion osoituksiin ja pommit alkoivat paukkua outoihinkin aikoihin. Maalahden selkäranka alkoi narista edellä mainittujen pikamaalien jälkeen ja loppupuoliaika olikin vain pelailua ja tauon odottelua. Tepon

31.5 MIF-SuSi/2 0-6


linja

 

(Jollakin saattoi olla tuomarille sanottavansa mutta onneksi he saapuivat viimein pelipaikalle.)

 

Toisella puoliajalla Mif/2 painoi jälleen hyökkäyksiään muutaman minuutin kohti Viuhuviuhun maalia. Vipun sanojen mukaan pallo pelattiinkin kerran hänen selkänsä taakse, mutta tuomari ei tätä huomannut. Kiikkakin koitti muutaman kerran Vipun refleksejä, jotka tosiaan olivat kunnossa. Susi otti kuitenkin jälleen hallinnan. Pian syntyikin kaunis 4-0 maali, jossa Teppo kuljetti pallon puolenkentän tuntumasta aina verkkoon asti. Pari hienoa kikkaa ja käyttö vastustajan jalassa, veska sivuun ja Bon appetit, maali on valmis!

5-0 maalissa pallo pelattiin muutamalla yhdenkosketuksen syötöllä laitaan, jossa Raine painoi tuulispäänä. Millintarkka siirto takaviistoon Tuomolle ja varma laukaus maaliin. Ah tuota taidon ja pelisilmän sopusointua, minkä Raine antaa Susin käyttöön. 5-0 maalin jälkeen Mif lopetti totaalisesti puolustamisen ja Teppo Tuukka pääsivät muutamaan aika mehukkaaseen maalintekopaikkaan.

 

Herrat kuitenkin hutiloivat tilanteensa ja Kossu päätti ottelun 6-0 osumalla, minkä hän viimeisteli hienon yksilösuorituksensa päätteeksi. Tätä ennen hän ehti jo kokeilla Timo Susimaista kääntölämäriä, mikä meni vain vähän ohi pystypuun. Pillin soitua yhdensänkymmenen minuutin merkiksi, taiston tauottua, menimme porukalla puimaan ottelutapahtumat paikalliseen trendiravintolaan, kuten tapana on ollut. Paikallisessa kaikki sujui hienosti. Kossu kuitenkin antoi vielä viimeisen kommentin vastustajalle poistuessaan kapakasta toivottamalla heille hyvää matkaa alaloppusarjaan.

mustavalko

 

 

Joukkueen valmistautumista kärkikamppailuun.

 

 

 

 

Korsu baarin tähdet: (Paukun antamat)

3 tähteä: Tuomo, loistava esiintyminen keskikentällä.Ei harhasyöttöjä, loistavaa pelinlukua, upeita taklauksia, armotonta taistelua. Tällä esityksellä vahvisti asemaansa keskikentän keskustassa.
2 tähteä: Teppo, 2+2 ei kaipaa selityksiä..Tekopaikkojen tuhlailua, mutta tehot puhuvat valinnan puolesta.
1 tähti: Esa, Paunosen yllätysvalinta tähdistöön. Tasainen esitys, loisti olemalla vaihtopenkillä kolmen ensimmäisen maalin aikana. Huimaa taitoa, älykkäitä syöttöjä, tuhtia taistelua. Esa lukeutuukin Susin vaarallisimpiin vasureihin. Hakeutui hyvin pääpalloihin käyttäen ääntään ja useimmiten kaivoikin kyseiset räkäpallot omilleen..Loistavaa! Vapise Jukola, Esa on löytänyt hyvän kesävireen!


Kirjoittanut #20

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: