TeTe-SuSi 0-3
TeTe-SuSi/2 8.5.2006 Huutoniemi/2
Oli jälleen aurinkoinen ottelu päivä kun SuSi matkasi Huutoniemelle katsastamaan Tervalaakson Teräksen ottelu kuntoa. SuSin joukkueessa oli nähtävissä muutoksia vain parii päivää sitten kohdatun Norrvalla ottelun jälkeen. Ensimmäisessä ottelussa loistanut Esko oli poissa ja hänet oli korvannut pitkä ja lihava RT-sotilas Jubo. Vasemman pakin tontin oli väliaikaisesti ottanut haltuun Kiikka kun kärjessä tarvittiin maagista taitoa ja uskomatonta viimeistely voimaa. Keskikentän keskelle Raine ja Mika olivat saaneet avukseen loistavasti kautensa avanneen Sampan. Muuten joukkue oli pysynyt lähes kasassa muutamista poissa oloista huolimatta.
Ottelu alkoi hyvin samanlaisissa merkeissä kuin perjantain sarja-avaus. SuSi pyöritti ja TeTe vikisi. Jo alkuminuuteilla vierasjoukkue pystyi luomaan muutaman maalipaikan joissa kumminkaan onnistumatta. Pian alun tunnisteluiden jälkeen joukkue siirtyi 0-1 johtoon. Pienen pyörityksen päätteeksi Mika sai siirrettyä pallon 16 alueen kulmalle Tompalle joka lähetti vihaisen kudin kohti alakulmaa. Maalivahti sai sormenpäänsä väliin mutta tämä saranasormi sai nöyrtyä pallon tieltä. Maalin jälkeen vierasjoukkue teki muutaman vaihdon ja peli jatkui hyvin saman kaltaisena. SuSi loi muutamia varallisia hyökkäyksiä laidoilta mutta keskitykset olivat vielä tässä vaiheessa kautta vaisuja. TeTen pienen pyristelyn jälkeen oli taas aika katsella maaleja. Vierasjoukkue pelasi pallon laitaan tuulen nopealle Tumpille joka lähes välittömästi jatkoi pallon keskellä kiitäneelle Kossulle. Kossu Tuomolla helppo työ siirtää pallo tyhjään verkkoon. 2-0 oli tosi asia. Peli vähän jäätyi maalin jälkeen ja joukkueet alkoivat odotella puoli-aikaa.
Toinen puoli-aika alkoi ja näyttikin hetken siltä että SuSin suurin peli ilo oli jäänyt tauolle. TeTe sai pitää palloa mutta sen suuremmin vierailijalla ei ollut hätää vaan he katkoivat vastustajan heikot yritykset toisaalle. Muutamia paikkoja nähtiin myös toisessa päässä mutta laukaukset pääasiassa painuivat kolmanteen kerrokseen. Pelin pyöriessä keski-alueella molemmille joukkueille siunaantui tekopaikkoja. SuSin nuoren topparin käyttäessään hänen uskomatonta tekniikkaansa kotijoukkue sai halvan tekopaikan, mutta pallo ei koskaan käynyt maali viivaa lähempänä. Kun taas toisessa päässä mahtava hyökkäys oli päättynyt siihen että TeTe oli pelannut pallon päätyrajasta ulos. Kulmalippua kohti asteli Samppa joka lähettikin kelpo pallon kohti veräjää. 16 alueelle olikin hiipinyt Jubo "kosovon albaani" Rapo ja näin hän sai siirtää pallon verkon perukoille ja SuSin ensimmäinen kulmasta tehty maali oli siirtänyt vierailijat 0-3 johtoon pelikellon lyödessä 85min. Loppu hetket vietettiinkin sulassa sovussa ja pisteet matkasivat jälleen Suvilahteen ja Korsu baariin. 0-3 ja voittoputki jatkuu.
Korsu baarin tähdet: näki kuinka veskari lähti tulemaan vastaan joten hän päätti komean liukunsa päätteeksi tarjota pallon takaisin laitaan ja siitä oli
2 tähteä: Vipu, perus varmaa maalivahti peliä lukuisilla hyvillä avauksilla hyöstettynä.
1 tähti: Samppa, nopeaa ja pikku nättiä syöttely peliä keskikentän keskellä, 0+1
Raadissa Paukku ja Lätty
Seuraava ottelu parin viikon ansaitun ja allekirjoittaneelle tarpeellisen tauon jälkeen maanantaina 22.5 vastassa Ruutupaidat ja paikkana samainen Huutoniemi.
Minä taas #5