Sivut päivitetty: 16.5.2012 (Tilastot) 
hienomies

KuRy - SuSi


Tänään on perjantai 26.6 ja tervetuloa tänne Ingves resorin järjestämälle lennolle kohti Kuppi-peliä Kurikan maalaisseudulle! Lähtökorkeutemme on korkeamäen Union ja nyt elätään vuotta 2009. Paikalla vaivautui saapumaan SuSin historian pienen ja pettynein faniryhmä! Joukkue oli hyvinkin pettynyt mutta päättivät silti taistella oman kunniansa puolesta! Matka Kurikkaan oli hyvin toiveikas ja jännittynyt, rohkeimmat pelaajista saattoivat hieman epäillä pahaa peliä, koska vastustaja oli pelannut alkukauden hyvin arveelluttavasti. Tästä huolimatta ja varmasti fanien ulosmarssista päätellen SuSi haki jälleen kerran 3 pistettä lähes Hietalahden tasoiselta ja täydellisiä olosuhteita kunnioittaen omaavalta Kurikan urheilukentältä. Näin ollen SuSin kujanjuoksu alkaa jo muistuttamaan Pamplonan kylän härkäjuoksulta jossa heikko hermoiset vastustajat kunnioittavat suden ulvontaa ja väistyvät kerta toisensa jälkeen kotikoloihinsa ilman ainuttakaan pistettä jos eivät jää raadeltaviksi. SuSi ulvoo edelleen!

Peli aloittettiin kapteeni Arvidin käskyttämällä kokoonpanolla, josta yllättäen PUUmiehen ottelun vakuuttajaksi valittu vasen pakki puuttui!

Avaus siis:
Anssi

Tuomo - BO - Joukka - Arvi

Antti - K - Rudi - Esa

Tepi - PUU

Vaihtoon jäivät kärjillä muuan Rintamäkeläinen, sekä keskikentälle Mino ja lisäksi myös Kossu ja Vellu! Aika epäilyttävä veto seuran hallitukselta. Alkuminuutitkin sen näyttivät että helle sää ja kylmät oluet bussin jääkaapissa olivat vieneet SuSin keskittymisen muualle. Keskimäärin noin 15 kilokrammaa köyhempi vastustaja myllytti noin 10 vuotta keski-ikää korkeampaa SuSi laumaa vasten hyökkäyksiä kerta toisensa jälkeen. Kunnes SuSin kokemus alkoi ymmärtämään että peliä pelataankin lentokentän kokoisella vihermatolla. Sen jälkeen alettiin sijoittamaan millin tarkkoja syöttöjä kohti kulmalippua ja näin ollen peli alkoi olla täydellisessä oranssinuttujen hallinnassa. Paikkojakin saatin luotua muutama, pääasiassa näissä oli PUUmiehen käden jälki, lopputulos oli kumminkin kerta toisensa jälkeen sama = tulokseton! Lähestulkoon jatkuvasta painostuksesta huolimatta SuSin laukaukset torjuttiin kulmiksi ja nämä eivät meinanneet millään tuottaa haluttua tulosta. Välillä annettiin kulmat lyhyenä ja välillä taas kokeiltiin pääpelivoimaamme. Parhaat paikat toivatkin yhden tolpan ja muutaman näyttävän läheltä piti tilanteen. Vastustajakin pääsi välillä vastahyökkäyksistä vierailemaan meidän tontilla mutta 0-0 näytti olevan enemmän kuin lähellä tauko tulokseksi. Viisarin pyörähtäessä noin 40minuttiin sai SuSi jälleen rakennettua tilanteen joka päätyi kulmalipulle. Miehet asettuivat jälleen kerran poksiin, kotijoukkueen miesvartiointi kohdalle ja Rintsi pallon taakse kulmalipulle. Tällä kertaa Rintsi päättikin pelata pallon noin 25metriin unohtuneelle Kossulle, hän lähti palloa vastaan ja sai kaikkien yllätykseksi kuolletettua hieman haastavan syötön noin 20metrissä. Liikkuvat taakse ja lapikas oikeassa kulmassa kohti selectiä, se lähtikin kuin 1. maailmansodan aikaisesta "paksusta-bertasta"! Yleisö lukitsi korvansa tämän viuhuvan maanuolijaisen johdosta, tilanne oli lähes tulkoon huvittava, kaikki olivat hiljaa ja aivan niin kuin vanhasta VHS-nauhurista olisi still kuva laitettu päälle odotus palkittiin ja pallo löysikin vahvasti maskissa olleen kotijoukkuun maalivahdin seläntaakse! Verkot siis tötterölle ja 0-1 oli nähnyt päivän valon vasemman pakimme johdosta, vahva tuuletus juoksien ilman paitaa aina De La Fonen veräjälle asti, ansaittu keltainen kortti oli sen arvoinen! Loppu pelailua ja varmistelua, näin ollen taukojohdossa mehulle.

Kapteeni Arvi teki pienen muutoksen toiselle jaksolle, kun ensimmäisellä jaksolla loukkaantunut K ei pystynyt nilkan pyörähdyksestä johtuen jatkamaan peliä. Näin ollen linjalle annettiin luottoa ja Tuomo meni avustamaan laitalinkkejä ja Antti tuli keskikentän keskustan avuksi. Näillä eväillä luotettiin että SuSin kulkue saisi jatkoa. Pelin alun teikkauksesta johtuen SuSi saikin pallon toisen jakson alkuun. Peliä lähdettiin rakentamaan vasemmalta laidalta. Pienen arvuuttelun jälkeen tilanne rauhottui ja pallo vastustajan rajaheitoksi. Sen suurempia ihmeellisisyyksiä tapahtumatta peli oli hyvin samankaltainen kuin ensimmäisellä jaksolle. SuSin pallonhallintaa ja vastustajan vastayökkäyksiä. Jossain vaiheessa SuSi rakensikin näyttävän tilanteen oikealta laidalta. Laukaus kohti kotijoukkueen maalia, maalivahti sai vain vaivoin torjuttua tilanteen ja kärppäna paikalla oli Sir Oravannahka. Pallo noin viidessä metrissä, tyhjä maali mutta siitäkin huolimatta kolme metriä yli tuhannen killingin paikasta eli tilannne säilyi 0-1. Toista jaksoa noin 25minuuttia pelattu kun kotijoukkuun keskikenttä antoi hyvän puolenvaihdon heidän oikeaan laitaan. SuSi antoikin tälle hieman liikaa tilaa ja aikaa. Pelaaja pääsi rauhassa kuljettamaan pallon noin 30metriin josta sitten päätti keskittää kohti takatolppaa, siellä vierasjoukkueen laitapelaajien kommunikaatio virheestä johtuen heidän pelaaja sai rauhassa ottaa pallon alas ja tykittää pompusta tasoituksen. Peli 1-1 ja koko SuSin hiema lepsu asenne antoi kaverille mahdollisuuden olla pelissä mukana. Normaalit manaamiset omille pelaajille ja pallo takaisin keskelle. Vierasjoukkueen pallonhalinta sai hetkeksi rauhottua ja Kurikan omat pojat näyttivät pääsevän peliin mukaan. Heille muutama kulma jotka kumminkin SuSi sai näyttävästi purettua. Noin 35minuuttia kellosa ja pallo PUUn ja oikean linkkimme kautta poksin sisään. Pari sörviä ja 50-50 pallo kotijoukkueen veskaria, Kurikkalaista puolustajaa sekä Teemu "pitkäkäsi" Finneä kohti. No niin ku arvata saattaa Sir Oravannahka tuli ja Survoi Sisään totuttuun tapaan, peli 1-2 ja vastustajan protestointi oli turhaa. Näin tätä peliä pelataan. Lopun aikaan SuSi keskittyi pelailemaan sekä huutamaan loistavalle katsomolle joka suorastaana ihastui meidän peli tyylistä. Ennen kaikkea Arvi ihastui ja jäätyi huudosta "Te ootte joka vuosi VI-divarin kärjessä ettäkä koskaan nouse", no mitäs tähän vastaamaan että kuin kiitos, nähdään taas ensivuonna. Kypsää puolustamista SuSilta ja näin ollen tuomari päättikin viheltää pelin poikki. Numero 7 oli nähnyt päivän valon 1-2 vierasvoitolla.

Kylpemisen jälkeen oli aika jatkaa niin ihanaa bussireissua kohti perinteikästä ravintola Koskenkuohua maalintekijä Kossun nimikko seuduille. Tässä muutamat ihanat tarinat terassisäästä nauttien ja muutaman kuumentuneen pelimiehen huutelusta välittämättä. Eniten odotimme että joku olisi käynyt Näre mäiseen tapaan heittämässä ilmoille ikivihreän valssin, mutta tätä ei kumminkaan tapahtunut. Linja-autossa tunnelman noustessa astui PUUmies mikrofonin ääreen kertomalla muutaman todella laadukkaan kaskun kaikkien iloksi. Tietysti hän jakoi myös tärkeääkin tärkeämmät veikkausraati tähdet jotka menivät kutakuinkin näin: Kolme tähteä ja kentän ehdoton kuningas vaille vertaa, Teemu "sir oravannahka" Finne, Survoi Sisään ottelun voittomaaliksi jääneen 1-2 osuman sekä näytti hallittua kovuutta kärjessä. Kaksi tähteä ja kentän hopeinen mitali, Mino "Armin" Vrana, syötöt jälleen kerran kentän ehdotonta eliittiä sekä muutama nätti laukaus jotka jäivät odottamaan tulosta. Yksi tähti ja pronssinen mitali kuului tällä kertaa kentän tyylikkäimmän hiuslaitten omaavalle maalivahdillemmme Anssi "Fööni" Puskalla, torjui tarvittavat laukaukset ja rakensi joukkueelle mahdollisuuden voittoon. Lisäksi PUUmies jakoi vielä ottelun vakuuttajan palkinnon, tämä palkintohan on aina yleisön tekstiviestiäänestyksen tulos johon siis itse voi myös vaikuttaa! Näin ollen ei varmaan kenellekään tullut yllätykseksi että palkinto meni päivän vauhdikkaimman tuuletuksen kärrynpyörän kera esittäneelle Joni "ei kautta ilman maalia" Koskelalle. Tästä olikin hyvä syy siirtyä soittoruokala "Happy Barrelin" aurinkoterassille nauttimaan hyvästä ruuasta ja juomista. Kovimmat tanssijat löytyivät sitten illan mittaa SuSille jo legendaarikseksi kantapaikaksi muodostuneesta Wild ravintolasta aivan kaupungin kupeesta. Mielestäni näin jonkun vielä antavan poskitangot yön pikku-tunneilla ennen Vloran nurkkapöytään siirtymistä. Tästä olikin sitten hyvä jatkaa sunnuntain treeneihin.

Kiitos
Joukkueen tiedottaja

Lisää kommentti

Oma nimesi:
Linkki omalle sivullesi:
Aihe:
Kommentti: