KoFF/PeIK/2 - SuSi
23. päivä kesäkuuta, juhannus vietetty pitkän kaavan kautta viikonloppuna ja niukalla kokoonpanolla kohti Petolahden jalkapallotatamia. Oli siis aika jälleen suuren SuSi juhlan. Kun oranssipukuiset pelimiehet kokoontuivat Kokemäen lähtökuopille, oli ilmassa jännittynyt tunnelma, mutta niin vain saatiin voittokulkueelle jatkoa. Emäseuran kuuden ottelun voittoputkeen on kylän ykkösseurallakin vielä matkaa. Taktisen taidokas esitys vain 12 pelaajaa matkaan saaneelta SuSilaumalta.
Ottelu alkoi hieman myöhässä paikallisen puulaaki-ottelun johdosta, joten SuSi sai kuluttaa voimiaan pitkällä alkulämppöllä. Luultavimmin tästä syystä kotijoukkue tulikin ensimmäisen vartin vahvoilla nopeilla hyökkäyksillä kohti veräjänvartiaamme. Noin kahden loistoluokan torjunnan jälkeen veskarillamme ei ollut muutamaa kulmaa enempää pahempia torjunta töitä. Lieneekö vierailit tajunneet pelin kuvan ja ottaneet hieman rauhallisemmin pallon kanssa ja näin ollen siirtelivät sitä enemmän maltilla kohti oranssipaitoja. Pelikellon näyttäessä n.35min SuSi pääsi jälleen rakentamaan hienoa tilannetta vasemmalta laidalta. Pallo ajautui poksin nurkassa muuan Marokkolaiselle pikajuoksialle, joka parin näyttävän askelharhautuksen jälkeen ei enään saanu jalkojaan sopimaan pallon taakse ja näin ollen siirsikin pikku nätin sörvin viereen. Paikalle oli saapunut Antti 45:n lapikkaan kanssa ja täräytti pallon tyylillä verkon perukoille. 0-1 oli nähnyt päivän valon ja rohkeimmat uskaltautuivat huutamaan että näin tätä peliä pelataan! Tiedä alkoiko vastustaja väsymään SuSin pyörittäessä komeaa vaihtorulettiaan mutta pian maalin jälkeen SuSi myllytti jälleen vasentakaistaa. Parit pikkunätit Kimmon johdosta kulmalipun tuntumassa ja hyvä keskitys kohti nuottaa, nuoruuden innolla paikalle kirmannut K pääsi puskemaan hienosti noin metrin korkeudesta. Hiuksen hienosti ohi ja lisämaaleja saatiin vielä odottaa. Pelikellon pikkuhiljaa siirtyessään kohti ensimmäisen jakson täyttä aikaa alkoi SuSi tiivistämään puolustusta että saataisiin johto pidettyä tauolle asti. Kaikki eivät silti olleet samaa mieltä, vaan maalivahti De La Fonen pitkän avauksen ja Antin oivallisen näyttävän hypyn johdosta pääsi Kimmo laidalta yksin läpi. Kimmo malttoi ottaa pallon rauhassa haltuun ja katsoa missä jallu luuraa. Komea vasemman jalan laukaus oikean tolpan juureen, 0-2. Tämä säilyikin tauolle asti ja SuSi lähti luottavaisin mielen Paunosen pakeille.
Pressa olikin hyvin tyytyväinen ja vähä sanainen ensimmäisen jakson asenteeseen, näin ollen kehoitti vaan hyvällä hengellä porskuttanutta joukkuettaan rauhoittumaan. Tuomarin käynnistäessä toisen jakson oli SuSi hyvin luottavainen omiin kykyihinsä. Aloituspotkusta rakennettiinkin heti hyvä tilanne Antin siirtäessä pallon kohti kulmalippua. Esan ja Kimmon juonittua tovin antoi Esa perinteikkään kutosdivari keskityksen joka oli leijailemassa kohti takayläpesää. Vain vaivoin sai kotijoukkue sen pelastettua. Jakso kuluikin hyvissä tunnelmissa ja erään oikean laidan rakentelun jälkeen saatiinkiin pedattua tekopaikka. Kaikkien harmiksi poksin sisälle oli ajautunut vain joukkueen vasen pakki ja näin ollen lopputulos oli lähempänä rajaheittoa kuin maalia. Ei siinä, oli meidän laitapelaajillakin omat tonttinsa mutta niin Vellu kuin Esa keskittyivät siirtelemään palloa kohti paikallista makkaramyyntiä. Sen tietää kun kaupunkilais pojat on päässeet maalle niin makkaranmyyntikin on jo iso juttu, sääli sinänsä muuta SuSi laumaa ajatellen. Jakson jo ylittäessä puolen välin ei SuSilla ollut minkäänlaista hätää eikä kaverilla yhtään ns. tekopaikkaa muutamaa kaukolaukausta lukuunottamatta. SuSi puolusti nöyrästi ja ball possesion taisi ehkä hieman olla vierailijalla. Noin 37min sai hemmalaget rakennettua yhden pelin vaarallisimmista tekopaikoistaan. Tyylikäs levitys oikealle laidalle antoi vastustajalle mainion keskityspaikan. Hyvä keskitys kaikkien yli poksin takareunalle, mutta meidän onneksemme kaverin jalat sotkeutuivat ja kovaluisella Joukalla oli helppo työ anastaa tikkari tältä pieneltä pojalta. Loppu olikin enemmän tai vähemmän pelailua ja pelikelloon katseskelua. Näin ollen pisteet matkasivat taas Suvilahteen. Tästä on taas kiva lähtee perjantaina Kurikkaan kun alla on kuuden ottelun voittoputki ja maalierokin näyttävä 28-3. Joukkueen avainpelaajaksi nostaisin Joukan, loistavia katkoja sekä hienoa puolustusta BO:n johtaessa linjaa. Iso kiitos vielä hyvin puhaltaneelle tuomarille, kerranki kovuutta salittiin ja olkapää olkapäätä vasten sai mennä, pieni miinus siitä keltaisesta kortista vasemmalle pakille.
Tunnelmissa
Joukkueen tiedottaja
Joukkueen tiedottaja